Avainsana-arkisto: pinaatti

mansikka-aika

1 Kes

Nyt se on virallisesti täällä, kesä! Jee! Kesä on kyllä ihmisen parasta aikaa, varsinkin näin syömisen merkeissä kun torit ja kaupat ja metsät ja pellot pursuaa kaikista herkuista. On mansikkaa, hernettä, raparperia, yrttejä, uusia perunoita..

Mikä on sinun lempparisi kesän mauista?

Sunnuntaiselta pihapiknikiltämme jäi kaappiini muutama mansikka, ja mieleeni tuli Tastespottingista bongaamani herkullisen kuuloinen kesäsalaatti. Sitä oli pakko saada! Ja sitä on pakko saada pian uudestaan, ihan mielettömän ihana on mansikan, pinaatin, tillin ja manteleiden yhdistelmä. Käytin tähän rouhittuja manteleita, mutta reseptiin kirjoitan alkuperäisen mukaan mantelilastuja, sopinevat kuitenkin varmasti kivemmin. Alkuperäisessä reseptissä kastikkeeseen lisättiin myös sipulijauhetta, mutta minulla ei sellaista ollut, joten jätin pois. Kokeilkaapa ja ihastukaa!

Mansikka-pinaattisalaatti

(Kalyn’s Kitchen)

2:lle

*

1 rs (70g) minipinaattia

½ pnt tilliä

½ dl paahdettuja mantelilastuja

pari desiä viipaloituja mansikoita

2 hienonnettua kevätsipulin vartta

kastike:

2 rkl punaviinietikkaa

2 rkl sokeria

½ dl oliiviöljyä

hyppyselliset seuraavia:

suolaa

mustapippuria

sinappijauhetta

murskattua valkosipulia

Tee ensin kastike: mittaa ainekset pieneen lasipurkkiin ja ravista sekaisin.

Sekoita kulhossa pinaatti, hienonnettu tilli ja kevätsipuli. Kaada sekaan maun mukaan kastiketta ja hölskyttele sekaisin. Jaa salaattipohja lautasille ja kasaa päälle mansikat ja mantelit. Tarjoile heti.

good morning!

29 Tou

Tänään on kiva päivä. Pikkusisko on vierailulla, on Maailma kylässä-festaria ja Kumpulan kyläjuhlaa, toivottavasti ei vaan nyt rupea satamaan! Vaan eipä me tytöt sokerista olla ja kuivaahan kesä sen minkä kastelee, tai jotain sinne päin.

Tällainen tiukan aikataulun omaava päivä kannattaa tietysti aloittaa hyvällä aamiaisella, johon kuuluu pikkusiskon valmistamia aamiaisruisleipiä ja isosiskon paistama pinaattiomeletti. Vähän se pinaatti kyllä pienempää siskoa epäilytti mutta hyvin näytti uppoavan :)

Pinaattimunakas parmesanin ja tomaatin kera

1-2:lle

*

3 kananmunaa

loraus vettä

suolaa, mustapippuria

voita

kourallinen tuoretta minipinaattia

muutama halkaistu kirsikkatomaatti

sopivan reilusti vuoltua tai raastettua parmesania

Sekoita kupissa haarukalla munat ja tilkka vettä. Kuumenna pannussa voita ja kippaa munakasmassa sinne paistumaan. Kaavi massaa puulastalla reunoilta keskemmälle ja kypsyttele miedolla lämmöllä. Mausta pinta vastajauhetulla suolalla ja mustapippurilla. Peitä kannella minuutin parin ajaksi.

Kun munakas on hyytynyt, levitä sen päälle parmesan, pinaatti ja tomaatit. Taita koko komeus lautaselle ja nauti heti.

vuoksesi maailman ääriin

17 Mar

.. Tai ainakin kauppaan toiselle puolelle kaupunkia. Ja hyvä niin, sillä jos ainekset olisivat löytyneet lähikaupasta, emme olisi törmänneet jo kauan metsästämiimme Kumato-tomaatteihin! Näiden vihertävien tomskujen löytäminen on ollut poikaystäväni suuri missio jo lähes vuoden ajan. Kumaattifanaattius oli loisteliaimmillaan viime keväällä, jolloin vihin saaneena matkustimme Tukholmaankin metsästysretkelle, mutta palasimme tomaatittomin käsin. Ja nyt niitä oli saapunut Pirkkalan City Marketiin. Voi sitä riemua! Melkein kyynel vierähti omallekin poskelle tätä kohtaamista todistaessani.

Mutta se niistä tomaateista. Maistuivat ihan tomaateille. Tehtiin niistä tomaatti-sipuli-salaattia. Oli hyvää.

Männä viikolla törmäsin Tastespottingia selaillessani tähän salaattiin, ja sitä piti päästä kokeilemaan samantein. Granaattiomenat ovat tähän aikaan vuodesta valjun keltaisia, mutta  joissain kaupoissa hinta on ollut jopa alle 3e/kg, ei paha.

Salaatti pinaatista, granaattiomenasta, fetasta ja pähkinöistä

2-3:lle

1 rasia (70g) pinaatin lehtiä

1 kypsä granaattiomena

n. 1 dl saksanpähkinöitä

tilkka öljyä

1 rkl hunajaa

100 g fetajuustoa murusina

oliiviöljyä

vaaleaa balsamicoa

½ tl kanelia

suolaa

mustapippuria

Kuumenna pannussa öljy ja lisää pähkinät ja hunaja. Paahda koko ajan sekoittaen, kunnes pähkinät saavat hieman väriä.

Halkaise granaattiomena ja kopistele siemenet ulos kuoren puolikkaista. Yhdistä kulhossa pestyt pinaatin lehdet, granaattiomenan siemenet, pähkinät ja fetamuru.

Sekoita kastikkeeksi pari ruokalusikallista vaaleaa balsamiviinietikkaa, n. 6 rkl oliiviöljyä ja mausta kanelilla, suolalla ja pippurilla.

Tarjoile heti.

pinaattinen joulutorttu

20 Jou

Gauhee kun nämä päivitykset tulevat jälkijunassa, tässäpä nimittäin itsenäisyyspäivän leivonnaista :D Linnan juhlia katseltiin kaverin luona, syötiin salaattia, patonkia, pipareita ja näitä pinaattisia torttusia. Ohje on Maku-lehdestä 6/08.

pc060020

PinaattiFetaTortut

12 kpl

 

150 g pakastepinaattia

200 g fetajuustoa

½ dl ranskankermaa

1 rkl korppujauhoja

1 tl kuivattua oreganoa

½ tl kuivattua timjamia

mustapippuria

1 muna

6 torttutaikinalevyä

voiteluun munaa

 

Puristele sulaneesta pinaatista neste pois tiheässä lävikössä. Siirrä kulhoon ja murenna feta joukkoon. Lisää loput aineet ja sekoita. Anna kiinteytyä jääkaapissa muutaman tunnin ajan.

Leikkaa sulaneet torttulevyt kahtia ja tee haluamasi muotoisia torttuja pinaattitäytteellä.

Voitele tortut munalla ja paista 225 asteessa noin 15 minuuttia.

~

 

Loput täytteestä voi sotkea vaikka spagetin joukkoon, nam.

pc060005

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.