Avainsana-arkisto: munakoiso

rapujuhlista espanjalaistunnelmiin

19 Syy

Rapujuhlia seuraavana iltana vietimme poikaystävän kanssa laatuaikaa kahdestaan espanjalaistyylisten tapasten ja hyvän leffan parissa.

Tapaksien synnystä on monia eri tarinoita, mutta melkoisen varmaa on, että ne ovat kotoisin Etelä-Espanjan Andalusiasta, jossa pientä leipäpalaa tai kinkkusiivua pidettiin sherry-lasin kantena (tapa tarkoittaa kantta) jottei juoma menetä aromiaan eikä kärpäset lentele lasiin. Espanjassa tapaksia saa lähes joka kuppilasta. Niitä syödään töiden jälkeen ennen illallista tai yhä useammin kokonaisena ateriana. Pohjois-Espanjassa näitä pikku suupaloja kutsutaan pinchoiksi.

P9050715

Meidän tapaspöydässämme oli perunatortillaa, manchego-juustoa, marinoituja valkosipulin kynsiä & chorizo-täytteisiä oliiveja, paahdettua leipää, munakoisotahnaa, savustetulla paprikajauheella maustettuja ristikkoperunoita, pieniä possunlihavartaita ja juomana espanjalaista punaviiniä. Todella hyvä kombo oli leipäsiivu munakoisotahnalla ja manchego-juustolla, nam! Toinen ehdoton suosikki näistä oli possuvartaat, marinadi oli hauskasti erilainen ja varmasti tulen käyttämään sitä uudestaankin!

Perunatortilla

2:lle

2 perunaa

1 pieni sipuli

öljyä

3 munaa

suolaa

mustapippuria

Kuori ja siivuta perunat ohuiksi viipaleiksi. Kypsennä perunasiivuja joko pannulla reilussa määrässä kuumaa öljyä tai friteerauskeittimessä 160 asteessa kunnes perunat ovat rapsakan kypsiä.

Freesaa sipulia pienessä määrässä öljyä. Lisää perunat. Vatkaa munien rakenne rikki haarukalla ja kaada pannulle perunasipulisekoituksen joukkoon. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoittele munakasta muutaman kerran pohjasta asti ja anna sen sitten hyytyä miedolla lämmöllä kannen alla. Käännä munakas ympäri lautasen avulla ja anna paistua vielä pari minuuttia.

Tarjoa kuumana tai jäähtyneenä.

*

P9050706

Marinoiduissa oliiveissa ja valkosipulinkynsissä on öljyä, chiliä ja lehtipersiljaa.

*

P9050705

Tulinen munakoisotahna

(mallia kirjasta Kiskola, Miettunen: HOT s. 152)

1 keskikokoinen munakoiso

½ sitruunan raastettu kuori ja mehu

2 valkosipulin kynttä

1 pieni punainen chili

1 rkl oliiviöljyä

2-3 rkl lehtipersiljaa

(1-2 rkl maustamatonta turkkilaista jogurttia)

suolaa

mustapippuria

Tökkää munakoisoon haarukalla muutamia reikiä ja paahda sitä uunissa grillivastusten alla 200 asteessa n. 20 minuuttia. Käännä muutaman kerran ja ota jäähtymään kun munakoison kuoret ovat mustuneet ja se näyttää hieman surullisen lötköltä. Kun munakoiso on jäähtynyt, poista kanta ja kuori.

Soseuta munakoiso muiden ainesten kera sauvasekoittimella tai blenderissä, lisää jogurttia jotta tulisuus on siedettävä.

*

P9050709

Pikkuruiset porsaanlihavartaat

(kirjasta Parragon Books 2005: Tapas, s. 30)

2:lle

450 g porsaan ulkofileetä

3 rkl oliiviöljyä

1 sitruunan raastettu kuori ja mehu

2 hienonnettua valkosipulin kynttä

2 rkl hienonnettua lehtipersiljaa

1 rkl ras-el-hanout maustesekoitusta

suolaa ja mustapippuria

Sekoita marinadin ainekset keskenään. Leikkaa sianliha kuutioiksi, n. 2 cm kantiltaan. Sekoita lihanpalat marinadin joukkoon ja anna marinoitua n. 8 tuntia välillä sekoittaen.

Tarvitset vartaisiin 12 n. 15 cm pituista varrasta. Jos käytät puisia, niin anna niiden liota kylmässä vedessä puolisen tuntia. Pujota lihat vartaisiin ja grillaa molemmin puolin kypsäksi (n. 10-15 minuuttia).

Tarjoa kuumina.

P9170019

Ras-El-Hanout maustesekoitus

(MyRecipes)

2 tl jauhettua inkivääriä

2 tl jauhettua korianteria

1 ½ tl jauhettua kanelia

1 ½ tl jauhettua mustapippuria

1 ½ tl jauhettua kurkumaa

1 1/4 tl jauhettua muskottia

1 tl jauhettua maustepippuria

½ tl jauhettua neilikkaa

Sekoita ainekset keskenään. Säilytä tiiviissä astiassa.

fishy business

11 Elo

Olen koukussa. Tastespottingiin. Thank god se tuli takaisin :)
Sitä kautta tämänkin reseptin löysin ja miljoona muutakin, jotka kirjanmerkeissä odottavat vuoroaan päästä toteutukseen. Use real butter on vallan mielenkiintoinen blogi, ihania kuvia ja herkullista ruokaa!
Munakoisosta en joskus tykkäillyt yhtään, mutta mitä enemmän sitä syö, sitä enemmän sitä vain haluaa. Yhä useammin sitä huomaa pyörittelevänsä noita kauniin violetteja vihanneksia käsissään kaupassa ja mietittävänsä että mitähän tästä tällä kertaa laittaisi.
Alunperin resepti ei sisältänyt mitään kalaisaa, joten korjasin asian lurauksella fish saucea.. Hot bean pastea ei sitten kaapista löytynyt, eikä sherryä. Jätin pois.

Fishy Eggplant
4:lle 

2 munakoisoa tikuiksi leikattuna
400 g jauhelihaa
1 kevätsipuli varsineen hienonnettuna
2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
1 rkl hienonnettua inkivääriä
2 rkl soijakastiketta
2 dl kanalientä
½ rkl sokeria
½ rkl viinietikkaa
½ rkl maizenaa
1-2 rkl kalakastiketta
1 rkl vettä

Pyörittele munakoisotikkuja kuumalla kuivalla pannulla kunnes pehmenneet. Siirrä sivuun.
Kaada hieman öljyä pannuun ja ruskista jauheliha. Lisää valkosipuli, kevätsipuli, inkivääri ja sekoita. Lisää loput aineet vettä, maizenaa ja kalakastiketta lukuunottamatta. Anna porista pari minuuttia. Lisää keskenään sekoitetut maizena ja vesi. Mausta lopuksi kalakastikkeella. Tarjoa heti esim. riisin kera.

astetta herkumpaa kasvisruokaa

11 Elo

Eilisen päivän lounaaksi tehtailtiin äitylin kanssa aimo annos tuorepastaa, jonka kera tarjosimme pekonista tomaattikastiketta ja Lettupannun viehkoja munakoiso-suppilovahveropyöryköitä. Kasvisruokaa meidän perheen lihansyöjille, ja kyllä upposi!

 

MunakoisoSuppisPyörykät
(1 pellillinen)

2 munakoisoa
hieman oliiviöljyä
pari kourallista pakastettuja, sulatettuja suppilovahveroita (purista neste pois)
pari ruokalusikallista pinjansiemeniä
½ dl korppujauhoja
½ dl raastettua parmesania
kourallinen tuoretta basilikaa silputtuna
2 valkosipulin kynttä silputtuna
2 kananmunaa

Halkaise munakoisot ja tee pintaan pari viiltoa. Sivele oliiviöljyllä ja paahda 225 asteessa puolisen tuntia, kunnes pehmeää. Kuori ja pilko pieneksi jäähtyneet munakoisot. Sekoita kaikki massan ainekset keskenään ja anna vetäytyä vartin verran.
Jos taikina on kovin löysää, voit lisätä korppujauhoja tai vehnäjauhojakin.
Muotoile massasta palleroita uunipellille ja paista 200 asteessa viitisentoista minuutia.

~

Tomaattisoosi

oliiviöljyä
2 sipulia
4 valkosipulin kynttä
70 g pekonia pienittynä
2 rkl tomaattipyrettä
400 g tomaattimurskaa
liha/kasvisliemikuutio
kourallinen tuoretta basilikaa
mustapippuria, suolaa, hippunen sokeria

Freesaa silputtuja sipuleita, pekonia ja pyrettä öljyssä. Lisää murska ja tölkillinen vettä. Lisää liemikuutio. Anna porista vähintään puoli tuntia miedolla lämmöllä. Soseuta halutessasi.
Lisää silputtu basilika ja mausta mieleiseksi.

~

Tuorepastaan ohjetta täällä.

moussaka

10 Elo

Tämä on tehty koulussa viime syksyllä, enkä nyt löytänyt reseptiä tähän hätään. Moussakahan on kreikkalainen uuniruoka, jossa on kerroksittain perunaa, jauhelihakastiketta, munakoisoa ja juustokastiketta. Jokainen osaa tehdä omansa ilman kummempia ohjeita :) Mie jätän yleensä perunan tosin pois, tulee munakoisompaa ja karpeillekin sopivaa.
Musakan kanssa on paprikakastiketta ja lämmintä tomaattisipulisalaattia.

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.