Kun sitä ihminen on kipeänä ja viettää aikansa viltin alla katsellen How I Met Your Motheria uudelleen alusta ja surffaillen ruokablogeissa, ihan väistämättä törmää melkoiseen määrään ruokia jotka maistuisi keuhkoputkipotilaallekin. Aika monet niistä ruoista sisältää jonkin sortin chiliä, kai se on alitajuntainen juttu että sen tietää lämmittävän ja parantavan.
Chilinarkkarin lempisetä on Poppamies, sen tietää ainakin totaalisesti hurahtanut poikaystäväni, jonka kaapeista taitaa löytyä lähestulkoon kaikki Poppiksen omat tuotteet. Olemme muun muassa nauttineet kookos-mangokastiketta vaniljajäätelön kanssa ja tehneet savuvadelmasta vinegrettiä kanasalaatille. Tähän ateriaan teimme lohkoperunoita varten Poppamiehen Jalapeno-chilidippijauheesta kastikkeen, johon lisäsimme vielä lisää potkua tilkalla Savunagaa. (Voisi kuvitella, että tämä on maksettu mainos, mutta vakuutan ettei ole. Poppamies vaan nyt on ihan paras!).
Joka tapauksessa, näitä Korianteria-blogin täytettyjä jalapenoja minun täytyi saada melkein heti kun reseptin löysin, ja sattui vielä niin, että Tampereen uudessa Aasia-marketissa Hämeenkadun loppupäässä oli tuoreita jalapenoja. Vaikkei jalapeno ole mitenkään älyttömän tulinen, niin niitäkin käsiteltäessä kannattaa käyttää muovihanskoja, nimimerkillä poltetta sormissa kaksi päivää.
Pekoni-tuorejuustojalapenot
*
jalapenoja (tai muita mieluisia chilejä, ole varovainen sen habaneron kanssa vaikka se näyttäisikin varmasti hauskalta)
Philadelphia -tuorejuustoa
pekonia
‘
Halkaise chilit ja poista niistä siemenet. Täytä chilinpuolikkaat tuorejuustolla ja kääräise ympärille pekonisiivu. Paista kuumassa uunissa kunnes pekoni on rapsakkaa. Syö onnellisena.
(Tätä pitää kokeilla myös kylmänä, eikö olisikin ihan mahtavaa party-ruokaa?! Ja vieläpä ihan karppiakin ;))
‘





















*click*
Viimeisimmät kommentit