Juuriselleri on lempijuurekseni. No, totuuden nimissä sanottakoon että myös palsternakka on lempijuurekseni. Ja punajuuri on lempijuurekseni. Ja lanttu! Niin on monta ihanaa ettei yhtä pysty ylitse muiden valitsemaan. Pystyttekö te? Mikä on se lemppari?
Juuriselleristä oli Jamie Oliver tehnyt herkullista lisuketta Alastoman kokin onnenpäivissään, ja se on myös hyväksi todettu Sillä Sipuli-keittiössä. Näiden maukkaiden kuutioiden seuraksi tein lohivartaita, kalaa marinoin puolisen tuntia seoksessa, jossa oli ihan vain oliiviöljyä, kaksi silputtua pikkuchiliä ja tilkkanen hunajaa. Ohueksi leikatut lohiviipaleet kypsyvät hetkessä grillissä, pannussa tai uunissa.
Karpeille juuriselleri on loistava lisuke myös, se sisältää nimittäin hiilareita kolme kertaa vähemmän kuin peruna ;)

Timjamilla maustetut juurisellerikuutiot
‘
1 kuorittu juuriselleri
oliiviöljyä
kourallinen hienonnettua tuoretta tai 1 rkl kuivattua timjamia
2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
suolaa ja mustapippuria myllystä
4 rkl kasvislientä
Leikkaa selleri noin sentin kuutioiksi. Paistele palasia timjamin kera reippaassa oliiviöljyssä kunnes ne hieman ruskistuvat. Lisää vettä ja hauduta kannen alla kunnes vesi on haihtunut ja kuutiot ovat napakan kypsiä. Mausta suolalla ja pippurilla. Tarjoa lisukkeena melkein minkä tahansa ruoan kanssa.

Avainsanat: chili, jamie oliver, juuriselleri, karppi, lohi, yrtit

*click*
Mä tykkään kaikesta sellerisestä,olkoon juuri-tai varsiselleri. Kuulostaapa hyviltä nuo kuutiot,pitää joskus kokeilla.Lantusta en pidä,tai mulla on siitä niin paha trauma,etten ole vuosiin edes maistanut…
Voi kyllä! Juuriselleri on minunkin lempparijuurekseni, kuten myös palsternakka ;) (tämä voi kuulostaa vähän oudolta, mutta parasta on, kun sellerin tuoksu jää sormiin sen jälkeen kun sitä on käsitellyt – se on yksi lempituoksuistani :D)
Juurisellerin lisäksi tykkään myös timjamista, joten tää resepti on selkeesti ihan mun juttu.
Palsternakka, punajuuri, lanttu, kaikki kaalit, juuriselleri, fenkoli, peruna ja tietty porkkana ;)
kaalit, palsteri, porkkana…just tehtiin siskonmakkarakeitosta jonne ängettiin kilokaupalla juureksia raasteena!
kiitos että muistutit tästä, on se vaan niin herkkua!
Peruna on mulle pyhä, minkä takia en mahdu samaan pöytään karppien kanssa. Ja no tietty punajuurikin nousee kärkeen.
Johan on näyttävä lisäke! Näyttää ihan ravintolaruoalta, ja siltä myös maistuu varmasti ;)
Sinulle on jotain blogissani…