Syön aamupalaa yleensä vain vapaapäivinä, ja joskus ennen iltavuoroon menoa jolloin aamiaisaika on aikaisintaan puolilta päivin. Seiskaan-kasiin mennessä ei todellakaan jaksa herätä aiemmin kuin on pakko, jopa aamukahvi saa odottaa työmaalle asti. Kiireettöminä aamuina on kuitenkin kiva tehdä jotain herkkuaamupalaa ja nautiskella sitä ikkunan ääressä auringon paisteessa. Olisipa parveke!

Minun munakkaan tulee olla joko ohut ja huolella hyytynyt tai paksu, jossa täytteet ovat pääosassa. Usein tulee tehtyä vain paistettua munaa tai kokkelia, niistä pidän enemmän.

P6070010

JuustoTomaattiMunakas

1:lle

2 kananmunaa

loraus kermaa

hippunen suolaa

40 g juustoraastetta

voita paistamiseen

1 dl kirsikkatomaatteja lohkoina

tuoretta basilikaa hienonnettuna

Riko munat kulhoon ja sekoita rakenne rikki. Lisää kerma, suola ja juustoraaste. Kuumenna paistinpannu ja sulata nokare voita. Paistaa munakasseosta puuhaarukalla hieman sekoitellen, jotta hyytymätöntä munakasmassaa valuu pohjalle. Peitä kannella ja anna kypsyä miedolla lämmöllä. Kun munakkaan koostumus on mieleisesti, lisää pinnalle kirsikkatomaattilohkot ja hienonnettu basilika. Kippaa lautaselle ja nautiskele heti.